Yrityksen intranet ilmaiseksi - Google Sites

Intranet pienyrityksille ja yhdistyksille ilmaiseksi - Google Sites

Google on vihdoinkin avannut Sites -palvelunsa, joka on vastaus monen pienyrityksen ja yhdistyksen sisäisiin viestintäongelmiin. Google Sites palvelun on alun perin rakentanut Googlen 16 kuukautta sitten ostama Jotspot-yhtiö.

Palvelulla käyttäjät voivat perustaa erittäin helposti ja ilmaiseksi vaikkapa yrityksen intranet -palvelun eli sisäisiä nettisivuja, joihin voidaan kerätä yhteisiä tiedostoja ja tietoja. Sivuilla voi olla myös esimerkiksi kuvia, kalenteri, sähköinen ilmoitustaulu, videoita, esityksiä sekä muunlaisia liitetiedostoja.

Sivuille voi luonnollisesti liittää tekstin sekaan myös linkkejä. Tämä mahdollistaisi luonnollisesti myös hakukoneoptimointiin liittyvien linkkien keräämisen. Omat testini aiheesta ovat vielä kesken.

Google Sites on kohdistettu yrityksille ja erilaisille organisaatioille, kuten erilaisille yhdistyksille ja urheiluseuroille Microsoftin Sharepoint Serveriä korvaamaan. Testaa itse Google Sites -ohjelmaa ja päätä onko siitä siihen. Ainakin se on paljon helpompi käyttää ja ilmainen, vaikka jääkin MSS :n jälkeen ominaisuuksien määrässä. Palvelun tietoturvasta vastaa Google, joka tekee siitä mielestäni riittävän luotettavan.

Kehottaisinkin etenkin PK-yrityksiä, alueellisia matkailuorganisaatioita ja esimerkiksi urheiluseuroja yms. järjestöjä tutustumaan Google Sites ohjelmistoon. Samalla kannattaa tutustua myös muihin Google Apps ohjelmiin, joilla erilaiset organisaatiot voivat tyydyttää oikeastaan lähes kaikki sähköiset tarpeensa ilman minkäänlaisia investointeja teknologiaan.


Esimerkit Google Sites palvelusta:

Yrityksen Intranet

Projektin työryhmäsivu


Työntekijän omat sivut

Yhdistyksen sähköinen ilmoitustaulu



Mietin pitkään, pitäisikö aihetta avata enemmän ja kertoa millä kaikilla tavoilla esimerkiksi alueellinen matkailutoimisto tai ohjelmapalveluyritys voisi Google Sites ja Google Apps ohjelmistoja käyttää hyväkseen. Jos ette itse keksi tätä, ottakaa minuun yhteyttä, niin kerron mielelläni aiheesta lisää varsin suolaisen konsultointipalkkioni hinnalla.

--------------------------------------------------------------------------------

"Ilmaiset" sarjassa on lisäksi ilmestynyt:

Mökin kotisivut ilmaiseksi

Tee kotisivut ilmaiseksi

Tapahtuman kotisivut ilmaiseksi

0 kommenttia:

Lähetä kommentti